rhy.fi
Lahtivaja

Lahtivajan vastaava Jouko Lääperi.

 

Lahtivaja

Hirviseurue aloitti lahtivajan rakentamisen Miettilän Nuorisoseuran talon tontille heinäkuun lopulla 2002.

Parin aikaisemman vuoden aikana hirviporukassa on ollut puhetta paremman nylkykatoksen rakentamisesta. Tätä varten tehtiin kirjanpidossa investointivarauksia, mutta varoja hanketta varten kertyi hitaanlaisesti. Eräs seuran jäsenistä oli kuullut KärkiLEADER+ -rahoituksesta ja hanketta ryhdyttiin kehittelemään. Nuorisoseuralta saimme vuokrattua rakennusta varten maata seuran talon pihapiiristä.

Vajan pääasiallisin käyttötarkoitus on hirvenruhojen käsittely hirvenmetsästysaikana. Myös lähialueelta kaadetut karhut voidaan käsitellä vajassa ja ruho säilyttää kylmiössä, kunnes se saadaan markkinoitua. Kylmiö on niinä aikoina, kun sille ei ole käyttöä riistan käsittelyssä nuorisoseuran käytettävissä. Näin nuorisoseuran talon käyttö erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana paranee entisestään.

Hanketta ovat edesauttaneet mm.: Etelä-Karjalan KärkiLEADER, Agri-Market Vuoksenniska edullisilla rakennustarpeilla, Miettilän Osuuspankki rahoituksella ja etenkin seuran aktiiviset jäsenet työpanoksellaan ja tarvikelahjoituksilla.

Tämä sivusto on osa rhy.fi -palvelua